Jos minulle tulee idea kokeilla jotakin, täytyy sitä päästä heti tekemään. Näissä kävi myös juuri niin. Nyt roikkuu "lumihiutaleita" olohuoneessa, vaikka elellään vasta lokakuuta. Piti olla vain testaus, mutta en taida ottaakaan pois. Täytyy etsiä vain parempi paikka! Nyt oksa roikkuu siinä kohdassa, jossa oli valmiiksi koukut.
En kertakaikkiaan saanut näistä hyvää kuvaa, mutta kyllä tästä idea selvinnee.
Inspiroiduin Oi ihana joulukuu-kirjan pitsiaskarteluista ja muistin omistavani läjän kirpparilta ostettuja pitsiliinoja, joita en osaa käyttää oikein missään kun ovat hankalan kokoisia. Alunperinki ostin ne askarteluun tai johonkin tuunaukseen.
Hankin ohjeen mukaisesti Paverpol-kovetusainetta ja dippailin leikkaamani pitsihiutaleet siinä.
Pitsihiutaleiden kuivuttua sidoin ne siimaan (joka ei näy kuin kuvissa ;) ) ja ripustin oksaan roikkumaan.
Nämä ovat tuollaisia kauniin harmaita, joka sopii olohuoneemme väreihin mainiosti. Ajattelin maalata osan valkoisiksi ja tehdä jotain muutakin, pitsikukkia kun on paljon!
Ja tuossa Paverpol-purkissa on hurjan paljon ainetta, saan kyllä lotrata jonkun aikaa ennekuin kaikki on käytetty! Tuo aine kuulema toimii nahassa ja kaikissa kankaissa sekä paperissa, joten eiköhön käyttöä löydy.
***
Teitä lukijoita ja kävijöitä on tullut taas hurjasti lisää,
Tervetuloa kaikille!
Inspiroidutaan, ideoidaan ja fiilistellään yhdessä!
nättejä :)
VastaaPoistaJos sulla on noita pitsiliinoja ja intoa niin voisin ostaa sulta noita kuuseen koristeiksi!
VastaaPoistaOlkienkeli: kiitos :)
VastaaPoistaInni: Joo, on mulla ihan varmasti. Mä eka testaan että miltä se näyttää maalaamisen jälkeen ja ollaan sit yhteydessä :) Tai varmaan kerkeät nähdäki ne livenä.