Kaupassa käydessä tuli vastaan sekahedelmäpussi ja alkoi tehdä hirveästi mieli siitä soppaa. Niinpä tein ruuaksi uuniohrapuuroa ja sen päälle tuota soppaa. Ai että maistui joululta <3
Kuvan tonttu saatiin pikkujouluvierailta tuliaisina ja se sopii kivasti vanhan hellan päälle istuskelemaan.
Suunnitelmamme elää taas ja olemme päätyneet olemaan muualla joulun taas kerran! Vaikka niin fiilistelin omaa joulua uudessa kodissamme. Mutta hyvä vaihtoehto on tuossa naapurikunnassa ja sinne suuntaamme siskon perheeseen joulunviettoon.
Jotenki sitä vain mieltää joulun sellaiseksi, että on läheisiä ympärillä. Omasta joulusta parin vuoden takaa jäi niin karvaat muistot miehen ollessa pois pelistä (keuhkoputkentulehduksessa koko joululoman ajan) että mielelläni vietän jouluni muiden kanssa :D Silloin ei ole niin iso menetys jos yksi on kipeänä.
Olen tänä vuonna tehnyt paljon kransseja, höyhenistä pari pienempää, suodatinpusseista vähän isompia ja vielä isompia ulko-oveen kuusenoksista. Tein myös pari kuusiköynnöstä sekä oman kodin ikkunalle, että siskon kodin porraskaiteille.