Tämä kuva on viime vuodelta siskontytön ristiäisistä. Ristiäiset olivat joulukuussa ja siksi koristeissa oli jouluisia juttuja. Olen unohtanut postata tarjolla olleista suolaisista herkuista ja nyt kun kuvan taas löysin, laitan ohjeet samalla.
Nämä suolaset sopivat mainiosti jouluun ja pikkujouluun.
Ruisnapit sienitäytteellä
väinämöisen palttoonappeja tai vastaavia ruisnappeja
väinämöisen palttoonappeja tai vastaavia ruisnappeja
suolasieniä
vispikermaa
vispikermaa
sipulia
Liota suolasienet (yön yli) ja hienonna pieneksi.
Laita napit kylmään pariksi tunniksi vetäytymään ennen tarjoilua.
Hapankorppurullat kahdella täytteellä
hapankorppuja
palvikinkkua viipaleina
sulatejuustoa
suolakurkkua
maitoa
tai
hapankorppuja
kalkkunaleikettä viipaleina
sulatejuustoa
tuorekurkkua
maitoa
Pilko leikkeleet ja kurkut pieniksi ja sekoita sulatejuustoon tasaiseksi tahnaksi.
Kasta hapankorput kylmään maitoon kokonaan. Levitä viipaleet tasaiselle alustalle sileä puoli alaspäin. Levitä täytettä tasaisesti hapankorpuille ja peitä astia tiiviisti kelmulla. Nosta rullat jääkaappiin ja anna vetäytyä noin 15 min.
Kääri kostuneet hapankorput rulliksi ja leikkaa sopivan kokoisiksi. Anna vetäytyä viileässä vielä
pari tuntia ennen herkuttelua.
Rieskarullat porotäytteellä
kylmäsavuporosiivuja
ruohosipulituorejuustoa
rucolaa
rieskoja
Pilko porosiivut sekä rucola pieniksi paloiksi.
Sekoita ne turejuuston joukkoon ja levitä rieskan päälle.
Kääri rieskat rullaksi ja laita kelmu tiiviisti päälle. Laita rullat vetäytymään kylmään muutamaksi tunniksi (voivat olla myös yön yli).
Leikkaa rullista sopivan kokoisia palasia ja laita kauniisti tarjolle.
Ruisnapit meetwurstitäytteellä
väinämöisen palttoonappeja tai vastaavia ruisnappeja
maustamatonta tuorejuustoa
suolakurkkua
meetwurstiviipaleita
punasipulia
Pilko suolakurkku, sipuli ja meetwurstiviipaleet pieniksi paloiksi.
Sekoita ne tuorejuustoon tasaiseksi massaksi ja levitä ruisnappien päälle.
Anna vetäytyä jääkaapissa tunti-pari ennen tarjoilua.
Liota suolasienet (yön yli) ja hienonna pieneksi.
Pilko myös sipulit ja vispaa kerma vaahdoksi.
Sekoita ainekset ja laita ruisnappejen päälle. Laita napit kylmään pariksi tunniksi vetäytymään ennen tarjoilua.
Hapankorppurullat kahdella täytteellä
hapankorppuja
palvikinkkua viipaleina
sulatejuustoa
suolakurkkua
maitoa
tai
hapankorppuja
kalkkunaleikettä viipaleina
sulatejuustoa
tuorekurkkua
maitoa
Pilko leikkeleet ja kurkut pieniksi ja sekoita sulatejuustoon tasaiseksi tahnaksi.
Kasta hapankorput kylmään maitoon kokonaan. Levitä viipaleet tasaiselle alustalle sileä puoli alaspäin. Levitä täytettä tasaisesti hapankorpuille ja peitä astia tiiviisti kelmulla. Nosta rullat jääkaappiin ja anna vetäytyä noin 15 min.
Kääri kostuneet hapankorput rulliksi ja leikkaa sopivan kokoisiksi. Anna vetäytyä viileässä vielä
pari tuntia ennen herkuttelua.
Rieskarullat porotäytteellä
kylmäsavuporosiivuja
ruohosipulituorejuustoa
rucolaa
rieskoja
Pilko porosiivut sekä rucola pieniksi paloiksi.
Sekoita ne turejuuston joukkoon ja levitä rieskan päälle.
Kääri rieskat rullaksi ja laita kelmu tiiviisti päälle. Laita rullat vetäytymään kylmään muutamaksi tunniksi (voivat olla myös yön yli).
Leikkaa rullista sopivan kokoisia palasia ja laita kauniisti tarjolle.
Ruisnapit meetwurstitäytteellä
väinämöisen palttoonappeja tai vastaavia ruisnappeja
maustamatonta tuorejuustoa
suolakurkkua
meetwurstiviipaleita
punasipulia
Pilko suolakurkku, sipuli ja meetwurstiviipaleet pieniksi paloiksi.
Sekoita ne tuorejuustoon tasaiseksi massaksi ja levitä ruisnappien päälle.
Anna vetäytyä jääkaapissa tunti-pari ennen tarjoilua.
Ps. Tietääkö joku mistä saisi tuollaisia valkoisia kauriita ostettua? Jonakin vuonna noita oli ihan cittarissakin joulun aikaan, mutta ei mielestäni viime vuonna. Sisko haikailee uutta särkyneen tilalle.
Onko kauris jo löytyny? Tässä olis ainaki yks sivu mistä sais tilattua jos kerrot eteenpäin www.peroba.fi (voipi olla että täytyy itekin tilata ) :) T. Mappe
VastaaPoistaJee, Kiitos Mappe vinkistä!
VastaaPoista