Ihastelin tässä kerran Sinellissä sellaisia tähtikoristeita tai pohjia, joita voisi itse päälystää.
Itse tykkään näistä pahvin värisistä pohjista usein ihan sellaisenaan.
Monessa lahjapaperirullassa tulee mukana kaistale vahviketta, sitä kauniin väristä pahvintapaista materiaalia.
Mietin aina, miten voisin nämä kaistaleet hyödyntää ja hoksasin, että tähtiä niistä saa ainakin.
Leikkasin siis aina kaksi samanlaista tähteä,
laitoin väliin superlonia palasen rikkimenneestä tyynystä, jotta sain tähtiin muhkeutta.
Liimasin tähdet yhteen ja laitoin narunpätkän myös väliin.
Littasin tähden reunat pyykkipoikien avulla ja annoin liiman kuivua.
On varmasti helpompikin tapa tehdä näitä, mutta minä tein nyt näin ja tulos on oikeanlainen.
Hiukan työlästä on tuo liiman ja pyykkipoikien kanssa säätäminen, mutta toisen tähden kohdalla jo helpompaa.
Kiva idea :)
VastaaPoistaKiitos :)
PoistaKiva tähti, hauska valkoinen kulkusnauha ja kello myös roikkumassa nauloissa :)
VastaaPoistaKello löysi paikkansa joskus sattumalta ja siinä se on nyt keikkunut jo monta vuotta. Kulkusnauhaan ihastuin viime vuonna ja on yksi lempikoristeistani kaikessa yksinkertaisuudessaan.
PoistaIhana idea!Pitää kyllä kokeilla itsekin.Ajattelin kokeilla tähtien kiinnittämistä toisiinsa liiman sijaan ompelemalla/harsimalla villalangalla tai paksulla puuvillalangalla.
VastaaPoistaKuulostaa hienolta tuo harsiminen tai ompelu, ainakin paljon siistimmältä :) Tuo liiman kanssa sähläys on aina niin sotkuista puuhaa.
PoistaOmpa kiva idea :) Mukavan rouhee tähti, sopis meille jonku blingin kaa vähän tasottamaan tilannetta (vaik ei mulla tosin oo viel yhtäkään joulukoristetta esillä :D)
VastaaPoistaEi yhtään joulukoristetta!? hohoii, äkkiä jotakin ;) Poistin vahingossa sun kommentin, jossa kerroit ohjeen rocky roadsiin tai johonki, kerrotko miten se meni? Oli kondensoitua maitoa ja jotakin?
Poista