Takana on taas yksi vuoden odotetuimmista viikonlopuista, ystävättärieni kanssa vietetty laatuaika.
Keräännyimme tällä kertaa meille pikkujoulun merkeissä, syöden hyvää ruokaa ja olemalla yhdessä.
Kaikki toivat tullessaan jotakin syötävää, joten pöytä notkui makoisia herkkuja koko ajan.
Kuvat on melko karmeita, mutta ehkä sen verran saa selvää, että näkee mistä puhutaan.
Lounaaksi söimme kasvissosekeittoa aurajuuston kera sekä täytettyjä kesäkurpitsoja.
Keitto sisälsi porkkanaa, perunaa, kesäkurpitsaa, kermaa, nokareen tuorejuustoa, mausteita ja yrttejä.
Täytetyt kesäkurpitsat tehdään seuraavasti:
Tee tomaattinen jauhelihakastike (jauheliha, tomaattikastike, sipuli, mausteet, yrtit ihan lopuksi) ja jätetään muhimaan pienelle lämmölle. Kaiverra kesäkurpitsoihin kolo keskelle ja lusikoi kastike siihen. Ripottele päälle fetamurua sekä emmentalraastetta.
Paista 225 n. 15 min.
Myöhemmin oli tarjolla erilaista suolaista tarjottavaa.
Salaattia, joka sisälsi cosmopolita-salaattia, ruukku-rucolaa, vuonankaalia, kirsikkatomaattia, viinirypäleitä, marinoituja fetapaloja ja pistaasipähkinää.
Lisäksi oli Tonnikalanyyttejä, oliiveja, erilaisia juustoja kekseineen ja rypäleineen, suolatikkuja, pähkinöitä,
avocadotäytteisiä kananmunia, jotka valmistin seuraavasti: avocado mössöksi, joukkoon pari kypsää keltuaista, raakaa sipulia, tomaattia, rucolaa tai persiljaa, sitruunapippuria. Lusikoi valkuaisen koloon.
Paahdettuja vehnäleipiä, joiden valmistus menee yksinkertaisuudessaan näin:
Leikkaa vehnäleipä paloiksi, voitele oliiviöljyllä.
Laita päälle tomaattisuikaleita sekä mozzarellajustoa.
Paista uunissa 100-150c, kunnes leipä on rapeaa ja juusto sulanut. Mausta ripauksella mustapippuria ja asettele joko rucolanlehtiä tai basilikaa leivän päälle.
Ruokia tarjolle asetellessa huomasin taas, että meiltä puuttuu matalat tarjoiluastiat lähes kokonaan! En ikinä muista, ennen kuin olen samassa tilanteessa; kaivelen kaapeista kaikki mahdolliset lautaset ja kattaus on sekalainen kokoelma kaikkea mahdollista. Ennen joulua olisi hyvä tehdä siis joitakin hankintoja..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti