sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Täytettä joulukoriin; Hyytelöä ja hilloa



 

Pihlajanmarjahyytelön ohjetta kyseltiin ja ajattelin samalla postata muista hyvistä herkuista jotka sopivat taasen kerran vaikka jouluiseen tuliaiskoriin.

Pihlajanmarjahyytelö

1 kgpihlajanmarjoja
3-4 dlvettä
9,5 dlsokeria (noin 800 g)

 Pese pihlajanmarjatertut hyvin. Kaada marjat kattilaan ja lisää vesi. 
Keitä 10-15 minuuttia.
Siivilöi mehu. Jos haluat kirkasta hyytelöä, ei kannata painaa marjoja kattilan reunaa vasten.
Lisää sokeri. Keitä mehua hiljaisella poreilevalla lämmöllä 10-15 minuuttia.

Testaa hyytyvyys kaatamalla ruokalusikallinen mehua kylmälle lautaselle ja vedä vako mehuun. Jos rako umpeutuu, keitä vielä 5-10 minuuttia.
Kuori vaahto ja kaada mehu heti puhtaisiin purkkeihin ja sulje kansilla.
Anna jäähtyä ja nosta kylmään.

Älä keitä marjoja liian kauan, ettei marjojen sisältämä pektiini hajoa. Hieman raa’at marjat sisältävät runsaasti hyydyttävää pektiiniä. Silloin hyydyttäminen voi onnistua myös tavallisella sokerilla. Jos liemi ei hyydy, lisää keittämisen loppuvaiheessa 1 dl hyytelösokeria tai Melatin-hyytelöimisainetta pussin ohjeen mukaan.
Pihlajanmarjahyytelön voi halutessaan maustaa konjakilla, jota lisätään mehuun lopuksi vajaa desilitra mehulitraa kohden.



Parhaimmillaan hyytelö on (kuulema) ekojen pakkasien jälkeen. Itse en malttanut odottaa, vaan naapurin poikien kanssa poimittiin jo ennen pakkasia. Ihanan kirpakkaa tämä kyllä on! Sopii herkkuihin ja esim. lampaanlihan kanssa tarjottavaksi.



Appelsiini-verigreippihillo

n.7 kpl appelsiineja
1-2 verigreippiä
yhden appelsiinin kuoriraaste
1 kg  hillosokeria

Pese yksi appelsiini ja raasta kuori hienoksi.
 Leikkaa appelsiinit ja greipit kalvottomiksi ja kuutioi pieniksi kuutioiksi. Voit myös soseuttaa hedelmälihan sauvasekoittimella. 
Laita kaikki ainekset kerralla kattilaan ja kuumenna kiehuvaksi. Keitä miedolla lämmöllä 10–15 minuuttia välillä sekoittaen. 
Anna hillon jäähtyä noin puoli tuntia ja kuori mahdollisesti pinnalle muodostunut vaahto pois. 
Laita hillo kuumennettuihin purkkeihin, anna jäähtyä ja nosta kylmään. Tällä ohjeella tulee 4-5 pientä purkkia.


Tämä on aivan mainion makuista, ihastuimme todella kun tätä kokeilimme mieheni siskon kanssa.
Sopii jäätelön ja lettujen kanssa. Miksei juustojenkin? Meillä tätä laitetaan myös luonnonjugurtin sekaan ja se on hurjan herkullista!



Omena-inkiväärisose

2 kg soseutettuja omenia / noin 2,5 kg käsittelemättömiä omenoita
2 dl vettä
(1 sitruunan mehu)
1 kg hillosokeria
Inkivääriä raastettuna makusi mukaan (kannattaa laittaa maltillisesti)

Pese omenat huolellisesti, kuori ja poista siemenkodat. 
Höyrytä omenalohkot pehmeiksi vesitilkassa ja survo soseeksi.
Lisää vesi, sitruunasta puristettu mehu, inkivääri ja hillosokeri.
Keitä sosetta 10 minuuttia välillä sekoittaen. 
Pienennä tarvittaessa lämpöä.
Kaada sose puhtaisiin, kuumiin lasitölkkeihin.
Anna jäähtyä ja laita kylmään.
Perusohje dansukker-hillosokeripussin kyljestä. 

Paista lettuja tai keitä puuroa- laita hilloa päälle ja herkuttele :)


9 kommenttia:

  1. Omena-inkiväärisosetta täytyy kokeilla!

    VastaaPoista
  2. Moi! Tää sun blogi vaikuttaa tosi kivalta!:) Mä oon täällä jo joulufiiliksissä. :D Rakastan joulua niin paljon <3. Oon alkanu ettiä joululahjojakin. :)

    VastaaPoista
  3. Täytyypä kokeilla pihlajanmarjahyytöä :)

    VastaaPoista
  4. Säilyykö nämä herkut kuinka pitkään? Jos vaikka joulahjaksi haluaisi antaa ;D

    VastaaPoista
  5. Ihania noi sun purkit! Itte sain tänään järisyttävän läjän omppuja..huomenna taitaa alkaa omppuhillotalkoot. Ootko tehny omppuhilloo ja oisko ehdottaa mitään ohjetta? Viel ois vähän pihlajanmarjoja, jotka ei oo menny huonoks. Jos täsä jaksas siitäki testata :)

    VastaaPoista
  6. Mia: Ehdottomasti kannattaa!

    Nina: Älä muuta sano :D

    Hemsterin elämää: Moi, tervetuloa seuraamaan joulutohinaa täälläkin blogissa! Joulu tekee hyvää ihmiselle :D

    Lunakuu: Kokeile ihmeessä, ei mitää vaikeaa ja kerrassaa hyvää!

    Anonyymi: Jos teet puhtaisiin, steriileihin purkkeihin ja säilytät viileässä niin säilyy pitkään :)

    Memma: Omppuhillon voi tehä tolla soseen ohjeella, mut sursurraa vaan ihan hienoks sitten omenat ja keittelee niin kauan et on hillomaista :)

    VastaaPoista
  7. Tuota pihlajanmarjahyytelöä pitäisi kyllä kokeilla, näyttää niin ihanalta purkissa :)

    VastaaPoista