keskiviikko 30. marraskuuta 2011

Oi ihana joulukuu!


Nyt se joulukuu alkoi! 
Nyt ne kaikki, jotka ovat viivytelleet joulun laittamisen kanssa, alkavat myös elämään tätä aikaa! Meillä joulu alkoi tänä vuonna aikaisemmin kuin yleensä. En olisi muuten tätä lumetonta ilmaa kestänyt ;)




 Ystävälläni on ihana kirja, Kaarnasydän ja Sammalkranssi. Sen on kirjoittanut Miia Seppälä. Halajaisin sen kyllä itselleni! Ei mitään uutta ja ihmeellistä, mutta käteviä perusohjeita kauniilla kuvilla. Vilkuilin sitä kirjaa tuossa taannoin ja siellä oli ohje enkelitortuille. En muistanut tarkasti millainen torttu kirjassa oli tehty, mutta sovelsin oman versioni tässä yksi ilta. Täytyy sanoa, että ennen paistoa oli kauneimmillaan :)






Sain vihdoin aloitettua paketoimisenkin! Löysin ihan hurmaavia lahjapapereita Prismasta. Olisin voinut ostaa vaikka kuinka monta rullaa, mutta järki onneksi voitti. Olin ajatellut paketoida vanhaan tapettiin lahjat tänä vuonna, mutta eipä se onnistunutkaan. Tapetti oli liian repeilevää paperitapettia, en saanut edes yhtä pakettia kääreisiin ehjänä! 





Amarylliksen toivat vieraat tullessaan, se on ihana! Tuon taulun nostin esille joulukuun kunniaksi. Kuvan olen leikannut joksus Postin joululehdestä. Hirmu kauniita, vanhoja kuvia ja sopii meille hienosti.


Hyvää joulukuuta kaikille!

3 kommenttia:

  1. Herkullinen enkelitorttu ja kutkuttavia paketteja. :)

    VastaaPoista
  2. Ihanaa tämä Joulun aika! Ja sinulla jouluenkelin koti ja ihana blogi :)

    VastaaPoista
  3. Anonyymi: Kiitos :) Tämä on kyllä sellasta aikaa, josta täytyy ottaa kaikki ilo irti!

    VastaaPoista