perjantai 24. lokakuuta 2014

Joulukalenteri-ideoita lapsille


Olen ottanut tavaksi tehdä joka joulu jollekin läheiselle perheelle, ystävälle tai sukulaiselle joulukalenterin.

Minulta on kyselty vinkkejä joulukalentereihin, niin aloin käymään näitä kalenterejani läpi. Onneksi on tuo joulumuistikirjani, niin on mistä luntata.

Katsahdetaanpas ensimmäisenä lasten kalentereihin.



 Ensimmäinen oman lapsen kalenteri on tuo yllä oleva sydänkalenteri. Jokaisen sydämen takaa löytyi tarra, jonka poika sai liimata ensimmäisestä luukusta tulleeseen pieneen vihkoseen. Poika oli kaksivuotias ja tämä toimi hyvin. Tietenkin jokainen tuntee lapsensa mielenkiinnon kohteet ja osaa valita mieluisia kuvia tai tarroja.


Olen myös tehnyt lorukalenterin serkkuperheelle, jossa pääajatus on kerätä loruja ja lauluja ekasta luukusta löytyvään pussukkaan (jos sellaista ei löydy valmiiksi). Laitoin myös isompia luukkuja, josta löytyi mm, askarteluhommia, kynttilä, herkkupussi, kirja lapsille.. 




Talokalenteria aloin tohkeissani tekemään jonakin vuonna, kun sain inapiraation naapurin lasten (edellisen vuoden) kalenterista. 
Tämä ei meillä ikinä päässyt käytäntöön, kun inspiraatio loppui kesken, heh. Tein siis pienen kylän, taloja vierekkäin ja suuri kuusi keskelle kylää. Säästin ison pahvialustan, jonka päällystin lumimaisemaksi paperista ja pumpulista ym.
 Talot valmistin erilaisista pahvirasioista ja numeroin ne joulukalenteriksi. 
Sisälle oli tarkoitus laittaa aina jokin pieni yllätys.
Nämä päätyi sitten lasten leikkiin sellaisenaan, kun tosiaan innostus lopahti. Mutta ihana idea mielestäni edelleen, Nyt oli aika vastaava idea tämän vuoden jossakin joululehdessä.
Jos taloja ei halua säästää, voi antaa ne lasten leikkeihin.




Tämän kuvakalenterin tein serkkuperheellemme yhtenä vuonna. 
Lapset maalasivat erivärisiä papereita ja minä leikkailin niistä leikkisiä kuvia. Eläimiä ja niille pieniä yksityiskohtia.
Sitten lajittelin kuvat pusseihin ja ainoastaan iso kuusi jäi kartongille. 

Joka päivälle pussista löytyi keksimästäni tarinasta pätkä ja jotkin asiat, jotka lapset saivat  laittaa haluamaansa paikkaan.

Eläimet käyvät joulunviettoon sulassa sovussa ja iloisesti puuhastellen, lumiukkosoppaa juoden ja pipareita nakerrellen. Yhdessä koristellaan kuusi ja lauletaan.

Siskoni kertoi, että lapset olivat kovasti tästä pitäneet. 



Sitten tämä Elfi , josta kerroin aiemmin, on kyllä mainio idea,

Se meillä toteutuu jotenkin tänä vuonna joulusukkien rinnalla. Nimittäin kun yritin jutella lapsille erilaisesta joulukalenterista tänä vuonna, niin esikoinen (5v)  kertoi heti, että eiku meillä on se joulusukka, josta löytyy aina jotain. En sitten henno muuttaa perinnettä. Nehän ne omassa lapsuudessakin olivat tärkeimpiä, kun uudet ideat.

 Äitini sanoi tekevänsä meille kuitenkin sen tontun ja jotain kivaa keksitään silläkin.


***

Mitä sieltä kalenterista tai sukasta voisi löytyä?

Itse hyödynnän ympäri vuoden kirppareita ja pidän silmäni auki myös joulua varten. Samoin kaikki mahdolliset kauppojen tarjous/poistokorit. Silloin joulusukissakin budjetti pysyy kohtuullisena,

Tässä joitakin ideoita:

- tarroja

- leimoja askarteluun

-askarteluteippejä (meillä oli autoratateippiäkin joskus)

-askartelujuttua (esim. pussi ja ohjeet vaikka lumiukko- tai tonttuaskarteluun)

-piparimuotti ja/tai lupaus leipomisesta (sovella omien lapsien herkkuihin)

-piparitikkari, rusinoita tai muu pikkuherkku

-pieniä glitteripulloja tai kiilleliimaa tai kynä tms.

-Gormiteja tai muiuta pieniä örvelöukkoja (näitä ostan kirpparilta edullisissa pussukoissa)

- pieniä dinoleluja  (meillä kovassa huudossa)

-pikkuautoja

- pet shoppeja tms pikku eläimiä tai hahmoja

- heijastimet

-valokuvat mukavista hetkistä

-pieniä kirjoja

- lupaus jostakin  mukavasta tekemisestä esim, uimahallissa käynti, retkeily, kuusen haku..

- kyniä, terottimia tms pientä kivaa ja tarpeellista

- tonttukoristeita (meillä näiitä kerätään sinne hyllyn päälle ja joka vuosi pojat saavat yhdet tontut lisää)

- Aku Ankkoja tai muita lempilehtiä

- legoja (ostan kirpparilta ison pussin ja jaan "erikoisosia" aina pussiin ja luukuksi)

-pieniä koruja ja hiusjuttuja

-värityskuvia tai puuhatehtäviä


Olen sujauttanut viimeiseen (ja joskus muutenkin) luukkuun jotakin isompaa, joka rauhottaa aattoaamun hulinan ja jännityksen puuhasteluun.. esim. jonkin kirjan, pelin, äänisadun, isohkomman legojutun..

Vinkiksi voin sanoa myös, että Tigerissä on edullisesti kaikkea pientä askartelutilpehööriä ja muuta kalenteriin sopivaa. Jos ei kerkeä niitä kirppiksiä ja poistokoreja tonkimaan ;)

Voi toki toteuttaa jollakin teemalla koko kalenterin: askartelua, legoja, hiusjuttuja tms tyttöjen ihanuuksia, valokuvia, loruja ja lauluja,.. 
Tällöin kalenteri ei ole niin työläskään jos siitä etsimisestä ei erityisemmin nauti. 

2 kommenttia:

  1. Hyviä ideoita! :) Tuollainen talokalenteri olis kyllä hieno, mutta mulla taitais kyllä kans inspiraatio loppua ainakin kymmenennen talon jälkeen.. :D

    VastaaPoista
  2. Kivoja joulukalentereja olet askarrellut :) Itsekin aloittelin kalenterin valmistelun eilen ja sain pussien täyttämiseen hyviä ideoita listastasi, kiitos!

    VastaaPoista