Haastan teidät kaikki, jotka täälle käytte ,vastaamaan seuraavaan pieneen kyselyyn!
Voit vastata omaan blogiisi ja laittamalla kyselyn kiertoon jos haluat tai sitten tuonne kommenttilootaan alle.
Kysymyksiä Joulusta
1. Mikä tuoksu kuuluu jouluusi?
2. Lempijouluruokasi, joka ei saa puuttua pöydästä?
3. Herkkusi, jota täytyy joka joulu saada?
4. Mieluisin joulujuomasi?
5. Mikä joulukoriste on erityisen tärkeä tai merkityksellinen?
6. Mikä joululaulu tuo joulutunnelman?
7. Kerro jokin lahja lapsuudestasi/nuoruudestasi joka on jäänyt mieleen?
Toivon, että lähdette mukaan! On mielenkiintoista lueskella, mikä kullekin on joulussa mieleistä.
***
Omat vastaukseni tulevat tässä:
1. Mausteinen piparkakku tuo joulun mieleen. Olen maininnut jo aikaisemminkin, että mielestäni Pentikillä tuoksuu aina joululle ja se on melko paljon mausteisen piparkakun ansioita. Pidän piparkakkujen tuoksusta enemmän kun itse mausta.
2. Kinkku ja lanttulaatikko ovat tiukassa kilpailussa, mutta lanttulaatikko taitaa voittaa.
3. Tämä on paha. Makeat jouluherkut eivät ole minun juttuni useinkaan, mutta valitsen tähän tortun. Perinteinen luumutorttu juuri tuoreeltaan (tosin usein maistuu parhaiten ennen joulua).
4. Jouluna juodaan glögiä!
5. Lapsuuden tonttujoukko lipaston päällä on ensimmäinen koriste, joka mieleeni tulee. Siinä on kyllä hiukkasen enemmän kuin yksi, mutta jos ajatellaan kokonaisuutta.
6. Tonttulauluista kuuntelen Tonttua kaikista mieluiten, vaikkei se varsinaisesti kai joululaulu olekaan :) Herkemmistä, tunnelmallisista (hiljaa kynttilänvalossa kuunneltavista) joululauluista Marian kehtolaulu on yksi kauneimmista ikinä. Tai tämä kyllä myös.
7. Muistan, kun sain nuken joka oli sellainen iso ja pehmeävartaloinen, paitsi kädet ja pää olivat muovia. Mukana tuli jännä tuttipullo. Ristin nuken Eemeliksi.
1. Mikä tuoksu kuuluu jouluusi?
VastaaPoista- Appelsiini! Tai oikeastaan ennemmin satsumat ja klementiinit. Niitä ei meillä jouluna kyllä syödä, mutta ne ovat sesongissa tähän aikaan vuodesta. Aina, kun haistan jossakin kyseisen sitrustuoksun mieleen tulvahtaa nimenomaan joulun odotuksen tunnelma.
2. Lempijouluruokasi, joka ei saa puuttua pöydästä?
- Lanttulaatikko ja kinkku jollakin ihanalla sinapilla. Ilman näitä ei ole joulupöytää. Jos jompikumpi pitää valita niin minullakin lanttulaatikko on ykkönen.
3. Herkkusi, jota täytyy joka joulu saada?
- Makeista herkuista ei ole mitään ehdotonta. En pidä pipareista, mutta piparitaikinaa voisin kyllä syödä mielin määrin... Joulutortut ovat myös ihania!
4. Mieluisin joulujuomasi?
- Glögi, myös terästettynä punaviinillä. Mausteinen joulutee on myös ihanaa joulua odotellessa ja tunnelmoidessa.
5. Mikä joulukoriste on erityisen tärkeä tai merkityksellinen?
- Lapsena kotiamme alettiin koristella vasta melko lähellä jouluaattoa. Siksi täytyy vastata, että äidin tekemä ja täyttämä perinteinen pussukkajoulukalenteri. Siitä alkoi lapsena ihana joulunodotus. Nykyisin hivutan joulukoristeita asuntooni jo marraskuun alkupuolella... :)
6. Mikä joululaulu tuo joulutunnelman?
- Suomalaisista rakastan kappaletta Varpunen Jouluaamuna. Lempihyräilykappaleeni on Winter Wonderland. Viime jouluna rakastuin Michael Bublen joulualbumiin ja se soi tänäkin jouluna ahkerasti. Ihana tunnelma ja ääni!
7. Kerro jokin lahja lapsuudestasi/nuoruudestasi joka on jäänyt mieleen?
- Muistan, kun sain ala-asteella cd-levyjä soittavat stereot, vielä kun cd:t olivat aivan uusi juttu. Olen aina pitänyt musiikista joten lahja oli hyvin mieluinen ja tärkeä.
Lempiruokamme on samoilla linjoilla :) Lanttulaatikko vaan on NIIIN lempparia! Kiitos kun vastasit kysymyksiin!
PoistaMoikka!
VastaaPoistaNappaan haasteen vastaan, vaikkei minulla joulublogia olekaan erikseen! Mutta haaste on niin kiva ja jouluinen!
(jennyntalo.blogspot.fi)
Oi miten ihana kysely! :) Tähän tulee varmaan niin laajat vastaukset et parempi vaan mun ainakin kirjoittaa ne omaan blogiin tuonnempana.
VastaaPoistaYkkönen on kyl ihan sama piparkakun tuoksu tuo joulun ja kaneli myös. :)
Kiva kysely:) Täytyypä viedä mukana. Ihana kynttelikkö, oikein tunnelmallinen kuva*
VastaaPoista1. Tuoksuista tärkeitä ovat hyasintti ja lanttulaatikko :-) Hiukka eri maailmoista, mutta molemmat tärkeitä.
VastaaPoista2. Ruokapöydästä ei saa puuttua silakkaa.
3. Jos herkku tarkoittaa makeaa, niin sitten se on tanskalainen jouluriisi ja mansikat. Kovin makea herkku se ei kyllä ole: tavalliseen riisipuuroon sotketaan vain kermavaahtoa ja mantelilastuja ja syödään sulatettujen pakastemansikoitten kanssa.
4. Mikään erityinen juoma ei meillä kuulu jouluun, mutta kotikaljaa en tee muuten kuin jouluksi, joten ehkä se sitten.
5. Tärkeä on edesmenneeltä äidiltä saatu adventtikynttelikkö.
6. Tärkein vanha joululaulu on En etsi valtaa loistoa. Kaunein uusi joululaulu on Carola Häggkvistin Himlen i min famn.
7. Lapsuudesta muistan paketin joka määki, kun sitä kallisteli. Sisältä ei löytynyt lammasta, vaan löytyi keltainen nallekarhu, joka sai nimen Janne. Ja se määkii yhä.
Mua nauratti tuo määkivä nallekarhu, ihan huippu! Adventtikynttelikkö säilyttää varmaan arvonsa joka vuosi, kun on tärkeältä ihmiseltä saatu!
PoistaNiin ja kiitos kun vatsailit kyselyyn!
PoistaKiva haaste, minäpäs vastailen tänne :)
VastaaPoista1. Tähän on vaikea vastata vain yhtä. Joulun alla piparkakkujen ja kinkun tuoksu kertoo lähestyvästä joulusta. Itse joulun aikaan kuusen ja hyasintin tuoksu kuuluu myös vahvasti joulun ihaniin tuoksuihin.
2. Kyllä se on kinkku, ja nimenomaan harmaasuolattu itse mureaksi paistettu kinkku. Ilman sitä en osaisi kuvitella joulua.
3. Tähtipullat. Pullataikina tehtynä Flora vanillaan ja voihin. Nams!
4. Kyllä se glögi on!
5. Hmm.. nyt pitää ihan miettiä. Tämä nyt ei varsinaisesti ole koriste, mutta olen saanut äidiltäni yhden pöytäliinan, joka oli meillä aina lapsuudenkodissani olohuoneen pöydällä ja muistan sen tunnelman, kuinka koti oli siivottu ja loppuja joulukoristeita laitettiin ja kuinka se joulupukkiliina toi aina joulun. Niin myös nyt meidänkin kodissa :)
6. Kyllä se on Sylvian joululaulu, joka aina vain lämmittää mielen ja saa pysähtymään kuuntelemaan.
7. Mulle on jostain syystä jäänyt mieleen pieni lumikola, jonka sain. Kuulin ovelta jotain kolinoita ja kävin kurkistamassakin, mutta en nähnyt ketään ja sitten hetken kuluttua tuli joulupukki ja hänellä oli mukanaan se kola ja silloin hoksasin, että joulupukki oli kolistellut sen kolan kanssa jo siellä aiemmin.
Kiva kun innostuit vastailemaan! Ihania nuo perin teet, niinkuin tuo pöytäliina. Pienillä yksityiskohdilla on iso merkitys!
PoistaVoi sitä pukkia kun kolisteli kolalla, kuinkahan kauan mahtoi sitten oventakana seistäkään? ;)
Onpas kiva kun voi osallistua tällaiseen haasteeseen,myös me joilla ei ole sitä omaa blogia!
VastaaPoista1.Poltan nykyään paljon PartyLiten tuoksukynttilöitä,valkolumimarja ja kaneli-myrtti ovat niistä suosikkeja joulun aikaan.Mutta jos niitä ei lasketa,mietin ensin hyasinttia.Lopulta päädyin piparkakkuihin,niihin ihaniin mausteisiin tuoksuihin!
2.Tämä oli helppo :) lanttulaatikko!
3.Tätä mietin monelta kulmalta enkä nyt tiedä vastaisinko tähän mitään,mutta vastaan kuitenkin että maustekakku!
4. Glögi :P
5.Eräs Minna Immosen joulukortti jonka olen saanut vuosia sitten eräältä rakkaalta ystävältä. Sen kaivan joka joulu jääkaapinovea koristamaan.
6.Rakastan joululauluja. Varpunen jouluaamuna on yksi suosikeista.Sekä Tonttu (jota inhosin lapsena,koska oli niiiin pitkä laulu).
7.Mikään lahja ei nouse mieleeni ylitse muiden. Lapsena sain joka joulu lahjaksi pörrö sukat :)
Lisää näitä haasteita johon muutkin kuin bloggaajat voi osallistua ;)
Kivaa, kun osallistuit! Lisää lanttulaatikon ystäviä :) Meillä taitaa pari muutakin kohtaa mennä samoilla linjoilla!
PoistaKiitos aivan ihanasta jouluisesta haasteesta!! :) Piti jo käydä se hakemassa ja kirjoitella itsekin. Mukavaa näitä juttuja on pohdiskella!
VastaaPoistaKysymyksiä Joulusta
VastaaPoista1. Mikä tuoksu kuuluu jouluusi?
Joulukuusi
2. Lempijouluruokasi, joka ei saa puuttua pöydästä?
Joulukinkku
3. Herkkusi, jota täytyy joka joulu saada?
Suklaa ;)
4. Mieluisin joulujuomasi?
Glögi
5. Mikä joulukoriste on erityisen tärkeä tai merkityksellinen?
Äitini antama tonttu-ukko, jonka sain kun muutin kotoa pois.
6. Mikä joululaulu tuo joulutunnelman?
Sydämeeni joulun teen
7. Kerro jokin lahja lapsuudestasi/nuoruudestasi joka on jäänyt mieleen?
Uppo Nallesta laulava lintukoira, joka on edelleen tallessa <3
En ymmärrä miten en hoksannut kyselyyn vastatessa tuota kuusentuoksua, se on kyllä niiiin vahva joulutuoksu myös!
PoistaTonttu-ukkosi kuulostaa sellaiselta, joka kulkee joulusta jouluun mukana :)
ihania juttuja. :) vastailen tähän blogissani kunhan ennätän... ;D
VastaaPoista1. Tuoksu: hyasiantti
VastaaPoista2. Lempiruoka: kinkku
3. Herkku: kuivatut viikunat
4. Juoma: glögi
5. Koriste: enkelikello
6. Joululaulu: Näin sydämeeni joulun teen
7. Joululahja lapsuudesta: iso vauvanukke
Kiitos kun vastailit kyselyyn. Sinullakin on aika perinteinen linja siitä, mikä tuo sen oikean joulun :) Ihania asioita.
Poista1. Paistuvan kinkun tuoksu. Mmmm...
VastaaPoista2. Kalkkuna täytteineen.
3. Marmeladit, Ferrero Rocherin pähkinäsuklaapallot vai hedelmäsalaatti? Ahmatti valitsee ne kaikki!
4. Kotikalja. Miksi mulla tulee joulujuomasta mieleen myös lapsuudesta Kokis, jota ei juuri muulloin saanut.
5. Se valkoinen rikkoutunut kauris, jota vieläkin kaipailen. Muistoisin on eteisen lipaston päällä ollut tonttujoukko, kymmeniä erilaisia tonttuja.
6. Helga natt tai Santa Lucia
7. BArbien keittiö, jota toivoin yli kaiken, ja josta huijasit etten saa sitä.
Mä mietin, että nyt kun vietätte oman joulun niin aiotko tehä kalkkunaa vai kinkkua vai sekä että?
PoistaMä muistan ton barbie- keittiön, jota kadehdin niin kamalasti.hehh.
1. Vähän kärähtänyt kinkunkuorrute. Joulukuusen tuoksu.
VastaaPoista2. Lasimestarin silli ja lanttulaatikko.
3. Luumusoppa.
4. -
5. Mieheltäni saadut Sian enkelit ja Pyhä perhe.
6. Hiljainen joululaulu.
7. Kirsi-nukke, jolla oi ihanat siniset lasisilmät. Äiti oli neulonut sille punavalkoisen neulemekon. Puhkaisin siltä jo jouluna oven takana parsinneulalla toisen silmän, sillä uskoin pään sisällä olevam jotain hyvin kaunista, koska silmät olivat niin ihanat.Tämä tapahtui noin 52 vuotta sitten. Silmäpuoli nukkeni on vielä tallessa.
Vähän kärähtänyt? Eikö se aiheuta huolta kun kinkku meinaa palaa ;) Olen niin iloinen, kun sain meille sen samaisen Sian Pyhän perheen. Muistot Kirsi-nukestasi ovat kyllä somat, vaikka silmäpuoli siitä tulikin!
PoistaKiva kun kävit vastailemassa!
Kivaa että joku muukin haastelee joulubloggaajia minun lisäkseni :) Tahdon vastailla tänne kommenttiboksiin.
VastaaPoista1. Mikä tuoksu kuuluu jouluusi?
- Kuusi on ehdoton! Palavat kynttilät on toinen
2. Lempijouluruokasi, joka ei saa puuttua pöydästä?
- Kinkku tietenkin. Lämminsavulohta pitää myös olla ja pehmeää ruisleipää.
3. Herkkusi, jota täytyy joka joulu saada?
wiener nougat, vihreät kuulat ja budabestit. Mikä tahansa limppari tölkissä
4. Mieluisin joulujuomasi?
Glögi ja tölkkilimpparit
5. Mikä joulukoriste on erityisen tärkeä tai merkityksellinen?
- Lapsena askarrellut tonttuaskartelut ja kaksi tontun puista naamaa, joilla on huopahatut ja narusta tehdyt parta ja hiukset. Ripustetaan eteisen seinälle joka joulu
6. Mikä joululaulu tuo joulutunnelman?
Tämä on hankala. Perinteiset lapsena kuunnellut joululaulut perinteisillä sovituksilla
7. Kerro jokin lahja lapsuudestasi/nuoruudestasi joka on jäänyt mieleen?
- Pappa ja mummu oli ostaneet minulle oman rattistigan, kun olin kateellinen veljen stigasta :D Päällä luki "(koko nimeni) omaan käyttöön"
Ihania perinteitä jo joulumuistoja sinulla. En ihmettele että tuo joululahja on jäänyt mieleesi, ihan mahtava :)
PoistaKiva kun vastailit kysymyksiin!
http://donnanjoulu.blogspot.fi/2012/11/kysymyksia-joulusta.html
VastaaPoistaMinun vastaukseni löytyvät joulublogistani.
Täältä löytyvät vastaukset, upouudesta modernista joulublogistani :)
VastaaPoistahttp://modernijoulu.blogspot.fi/2012/11/joulun-tuoksut-maut-ja-aanet-jouluhaaste.html
Mä tein tän kans omassa blogissani :)
VastaaPoista1) piparkakkumausteet (inkivääri, neilikka ja kaneli)
VastaaPoista2) rosolli
3) maustekakkua ja sekametelisoppaa
4) kai se ihan tavis kahvi on
5) joulupukkilyhty, jokavuotinen perinne
6) kaikki ovat ihania
7) roskapussit =)
Roskapussit kuulostaa kyllä mielenkiintoisilta.. :) Kiva kun vastasit kyselyyn!
Poista1. Mikä tuoksu kuuluu jouluusi?
VastaaPoistaVastapaistetut piparit, uunissa höyryävä joulukinkku ja kynttilöiden tuoksu.
2. Lempijouluruokasi, joka ei saa puuttua pöydästä?
Riisipuuro on ykkönen! Joulua olisi myös vaikea kuvitella ilman kirjolohta ja joulukinkkua.
3. Herkkusi, jota täytyy joka joulu saada?
Piparit, konvehdit ja Fazerit suklaaboxien karkit. Ah.
4. Mieluisin joulujuomasi?
Glögi ja Coca Cola. Otan joulusaunaan perinteisesti aina puolen litran kokispullon, jota koristaa joulupukin kuva. :)
5. Mikä joulukoriste on erityisen tärkeä tai merkityksellinen?
Voiko kuusen laskea koristeeksi? Adventtikynttelikkö ja ympäri taloa teipatut (lapsena askarrellut) joulukoristeet ovat myös aika kova sana. :)
6. Mikä joululaulu tuo joulutunnelman?
Näitä on tosi monta! Mutta Feliz Navidad ja Joululaulu.
7. Kerro jokin lahja lapsuudestasi/nuoruudestasi joka on jäänyt mieleen?
Ehkä viitisentoista vuotta sitten aattoaamuna herättyäni sain siskon kanssa kokea melkoisen yllätyken, kun vanhempien makuuhuoneesta paljastui leikkikeittiö ja sähköpiano. Oli siinä riemunkiljahdukset korkealla. Nyt olen 20-vuotias, mutta pianoa soittelen edelleenkin, ja kyseinen sähköpiano löytyy myös nykyisestä kämpästäni.