sunnuntai 18. joulukuuta 2011

Pikkujouluherkkuja



Eiliset pikkujoulut olivat juuri niin ihanat, kuin odotinkin! Ympäri Suomea levittäytyneiden kavereiden kanssa vietimme mahtavan lauantain täällä meidän kodissa. 
Tuttuun tyyliin ohjelma oli rentoa jutustelua, joulumusiikkia ja herkullista syötävää! Enempää emme kaipaa. Ja jos kaipaamme, teemme sitten jotain. Ennalta emme suunnittele muuta! 

***
Pari ruokaa saa minulta erikoismaininnan; 



 Luumuinen glögikakku oli kerrassaan mainiota! Tämä ei ollut  minun tekemää, mutta ilomieli jaan ohjeen teille, kunhan saan sen. Parasta ikinä maistamaani glögikakkua! Tämä maistuu varmasti joulukahvilla.



Ja jouluruokien kolkutellessa ovella söimme jotain ihan muuta- Texmexiä. Täältä joskus bongasin tämän ja siitä asti olen ajatellut tehdä. Ja olihan se niin hyvää, että kerroin miehelle löytäneeni uuden lempiruuan!
Lyhykäisyydessään ohje on tällainen; jauhelihat, nachot, salsakastike, cheddar, jalapenot ja punasipulit laitetaan pellille ja uuniin lämpenemään. Ruuan lämmettyä se syödään kylmän joghurtin kanssa. Tätähän voi helposti muokata oman mieltymyksen mukaan tulisemmaksi tai kevyemmäksi. 


Neljäs adventti alkaa olla jo lopuillaan. Kohta, kohta se joulu on! 

1 kommentti:

  1. Pitääpä tulla poimimaan tuo resepti täältä jos sen meillekin jaat :) Olen tainnut itsekin tuota kakkua maistaa mutta reseptiä minulla ei ole!

    VastaaPoista