Olen tehnyt mieluisan huomion; "vasta aattona joulukoristeet ja joulukuussa laulut"- linjalla ennen ollut mieheni alkaa pikkuhiljaa siirtyä tähän samaan aikatauluun itseni kanssa. Tänä vuonna en ole kuullut yhtään kommenttia joulusuunnittelusta (ennen: "En todellakaan jaksa tähän aikaan vuodesta ajatella joulua"), pari kertaa kuuluneet joululaulut eivät ole myöskään saaneet moitetta, vaan pähkäilyn josko tiettyihin kappaleisiin löytyisi nuotit, niin voisi itse harjotella niitä.
Ja olen jopa kuullut kyseisen herran soittavan jo ihan vallan joululauluja pianolla.
Joten uskallan pysyä näiden todisteiden valossa tuon ensimmäisen lauseen takana.
***
Joulu alkaa näkyä jo kaupoissa! Jouluihminen ihastuu ja kauppareissut alkavat kestää taas hiukan pidempään, kun pitää päästä ihastelemaan ja hypistelemään.
Olen miettiyt tätä, miksi tuo joulutavara niin ilahduttaa, vaikka en osta yleensä yhtään mitään koristeita yms lisää entisiin varastoihin. Ellei satu jotain oikein suloista ja sopivaa vastaan. Ja tänä vuonna varmaan tuleekin jotain ostettua, koska olemme tosiaan muuttaneet isompaan kotiin ja joulukoristeille on huimasti enemmän tilaa! Mutta tuohon pähkäilyyn.. Tulin tulokseen, että se joulun näkyminen kaupoissa ilahduttaa varmaan siksi että se kertoo joulun olevan tulossa pian, jopa muidenkin mielestä kun minun.
Joulu alkaa olla yhä enemmän ajatuksissa ja projekteissa, Siksi askartelupöytä näyttää suurimmaksi osaksi vähintäänkin tältä. Jatkan jo vuosi sitten aloitettua projektia eli käyn läpi joululehtiä, leikkaan inspiraatiot ja kiinnostavat ohjeet talteen ja kaikista ihanimmat lehdet säästän kokonaan.
Näin saan yhden pinon kotona pienemmäksi ja voin hyvillä mielin ostaa taas uusia joululehtiä.
Näissä tunnelmissa ja ajatuksissa tänään!
Ihan samaa olen täällä tykönäni pohtinut, että kummasti sitä kaupoista silmät bongailee joulujuttuja ja joka kerran sitä ilahtuu, kun löytyy jotain uutta. Vaikka harvemmin kotiin asti mitään tuon. Enemmän se on sitä ideoiden ja ajatusten etsimistä :) T.Anna
VastaaPoistaJuuri näin! Tuo muakavan sykähdyksen mieleen kauppareissulla :)
PoistaKyllä niitä joulutavaroita on aivan pakko ihastella ja hypistellä. Tänään viimeeksi joulukalentereita. <3
VastaaPoistaKyllä, itsekin viivähdin joulukonvehtihyllä eilen, ihan vaan fiilistelemässä :)
Poista