keskiviikko 12. lokakuuta 2016

Amaryllikset jouluksi


edit. Jahas, julkaisin näköjään kaksi postausta samaan aikaan. Kurkkaa siis edellinenkin juttu!



Törmäsin Exotic Gardenin sivuilla valtavan kauniisiin Jaloritarinkukkiin, eli minun puheissani Amarylliksiin. Tein tästä joulukukan etsimisestä ehkä hiukkasen ison asian, mutta etsin täydellistä kukkaa. Lopulta löysin kaksi, enkä osannut päättää kumman otan, joten otin luonnollisesti molemmat, haah.

Nyt onkin aika pistää nämä multiin ja sitten vain toivotaan, että saisimme näiden kaunokaisten loistosta nauttia.

Täytyy kyllä sanoa, että huisin nopeaa oli kyseisen firman palvelu! En ole itse ennen tuolta mitään ostanut, mutta veljenvaimo on jo monesti suositellut. Veikkaan, ettei jää minullakaan ainoaksi kerraksi.

Mukana tuli ohjeet istutukseen ja kasvatukseen. Laitanpa ne tähän, niin on ylhäällä tämäkin tieto.

Vinkkejä Jaloritarinkukan istutukseen ja kasvatukseen

1. Lisää hyvään kukkamultaan karkeaa hiekkaa sen verran, että seos tuntuu kädessä kuohkealta ja rapsakalta. Myös hiekoitukseen käytettäävä leca-rouhe sopii kukkamullan ilmastamiseen.

2. Liota juuria muutama tunti pienisuisessa astiassa niin, ettei itse sipuli ole vedessä.

3. Laita ruukun pohjalle sentin kerros pikkukiviä tai leca-rouhetta, sitten kerros multaa. Pidä sipulia ruukussa keskellä ja lisää kädellä multaa vähitellen. 

4. Laita sipuli ruukkuun niin että 2/3 tulee multaa ja 1/3 jää näkyviin.

5. Kastele niin, että vettä tulee ruukusta aluslautaselle ja kaada vesi pois lautaselta. Tämän jälkeen kastele säästeliäästi siihen asti, kunnes kukkanuput muodostuvat.

6. Pidä ruukkua lämpimässä ja valoisassa paikassa, mielellään lämpöpatterin yläpuoellla, sillä sipuli pitää alta tulevasta lämmöstä.

Kukinta- aika pitenee jos siirrät kukan viileämpään paikkaan heti, kun nuput ovat auenneet. Ei tarvitse lannoittaa.

Lähde: Exotic Garden

Myös täältä Sarin joulublogista olen aikaisemmin bongaillut hyvän ja selkeän ohjeen.


Sitten vain odottelemaan! 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti