torstai 29. lokakuuta 2015

Heräteostoksia joulutuulella


 Tänään tuli se Todellinen Jouluolo. 
Olen täynnä tarmoa ja joulumieltä,
 vaikka rakkaan pappani vakava tila luokin oman varjonsa tähän arkeen.

Tämä aika saa minut eloon! 
Jaksan aloittaa projekteja ja siivota, puunata (tästä olosta on ollut hyötyä viime viikon sairastelukomboa hoidellessa..) ja ideoida loputtomasti uusia tekemisiä.

Joululaulut soi ja kynttilät palaa tästä päivästä lähtien ihan julkisestikin.
Tuo nyt kuusivuotias joulua ja kaikkea siihen liittyvää rakastava esikoiseni tuumasi yksi päivä;"Äiti, voidaanhan me salaa kuunnella jo joululauluja ku isi on töissä. Sit vaan marraskuussa kuunnellaan silleen, että iskäki kuulee". Ja leveä virnistys päälle.


Tänään olin myös erittäin vaarallisella tuulella kaupassa, heräteostokset aivan vilisivät kärryyni. 

Tässä taannoin cittarissa maistatettiin tuollaista  Lindt Lindor suklaata. Sain maistiaisen kyseisestä suklaasta ja päätin ostaa näitä itselleni jouluksi. Ihan mahtavaa suklaata! Pallo on melko iso ja menee melkein leivoksesta täyteläisyydessään. En olisi ikinä osannut näitä ostaa ilman tuota maistiaista.
Kerroin aiemmin jo, että olen yhtäkkiä alkanut pitämään suklaasta todella paljon. Nyt olenkin siis uuden ongelman edessä joulun lähestyessä.. 

Kärryyn kertyi tulevaa viikonloppua ja vieraita ajatellen myös valkohomejuustoa, pipareita, suolakeksejä, tuorejuustoa, päärynöitä, rypäleitä, glögiä..

Yläkuvan Baddington-rasia tuli vastaan kirpparilta ja ostin sen tietäen poikien ihastuvan rasiaan.
Ajattelin laittaa sinne joulun nameja tai pipareita.
Kirpparilta ostin myös vanhan joululehden, jota minulle ei ole ollutkaan. 

En siis tällä turmiollisella kauppareissulla sortunut yhteenkään uuteen joululehteen!
Karkkikepit nappasin mukaan myös, muutama ajatus niistä mielessäni.



Vielä lopuksi hauska kausimaku arkipöytään: Kevyesti kanelinen rahkajogurtti.Mukana tulee granola, joka sisältää cashewpähkinöitä, siemeniä, marjoja, hedelmiä ja kauraa.
Ei tämä mikään terveysherkku ole, mutta tuo joulunmakuja arkeen.
Oletteko maistaneet?
Minä aion ostaa toistekin.


6 kommenttia:

  1. En ole rahkaa maistanut, mutta tuota suklaata kyllä. On todella hyvää! Minulla noita heräteostoksia tulee, joulujuttuja siis, sekä jos erehdyn markettiin että nettikaupoissa. Nyt on tullut hankittua myös halloween-koristelua lastenjuhliin :)

    VastaaPoista
  2. Ihana tuo Baddington rasia! Meilläkin on jouluisin ollut karkkikeppejä tarjolla.
    Tuota rahkajogurttia haluan maistaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa maistaa :) karkkikepit on ihanan näköisiä, mutta oikeasti ihan kauhuja sotkevuudessaan, hehh.

      Poista
  3. Ihana rasia, ja oi onko Talo ja Koti lehden joulunumero ilmestynyt. Miten en tuota kauppareissulla huomannut.
    Miltäs lehti vaikuttaa? Kannattaako ostaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo lehti on siis kirppikseltä ostettu viimevuodelta :)

      Poista