perjantai 9. lokakuuta 2015

Joulukalenteri serkkuperheelle


Olen jo aiemminkin kertonut, että teen vuosittain ainakin yhden joulukalenterin jollekin läheiselle henkilölle tai perheelle.
Tänä vuonna kasasin kalenterin veljen perheelle. Kalenterikassi lähti jo odottelemaan ensimmäisen luukun aukaisua..

Tänä vuonna laitoin kalenteriin (joka meni siis lapsiperheelle) 12 joulurunoa ja 12 pakettia. Joka toinen luukku on runo ja joka toinen paketti. Paketit sisältää monenlaisia askartelujuttuja, namia, suklaamuotteja ja suklaata, geelikyniä,  puuhaa joulujännitykseen (värityskirjoja ) ja viimeisestä luukusta tulee lautapeli. Näitä on kyllä niin mukava kasailla. Aloitan sopivien tavaroiden etsimisen aina jo hyvissä ajoin. 



 Toivon, että serkkuperhe saa tästä iloa joulunodotukseen. Ainakin on lämmöllä tehty!

tiistai 6. lokakuuta 2015

Lempparivalot


Nämä valothan ovat olleet useampana vuonna toivelistallani ja näkyneet blogissakin useampaan kertaan haaveilupostauksissa. Mutta kuten moni muukin asia, ovat nämäkin jääneet ostamatta.

Tänä vuonna en enää haikaile, vaan ihailen ihan livenä. Sain nimittäin valot mieheltäni synttärilahjaksi. Kiitos muru !

Ja ne on juuri niin kauniit kun aina ajattelinkin.


sunnuntai 4. lokakuuta 2015

Ikeassa




Olipa sopivasti käyntiä Ikeassa lauantaina, niin pääsin joulutuotteita hypistelemään heti tuoreeltaan.
Niin kuin aina, osalle lämpesin täysin ja osa meni yhtä tehokkaasti ohi.
Mukaan tarttui harmaansävyjä, jouluväritys kodissammme jatkanee siis samaa linjaa edellisen vuoden kanssa..


Kauniita lahjapapereita tarttui matkaan.


Paperipussukoita ja lahjapakkauksia, joihin on kätevä paketoida ne kaikki hankalan malliset lahjat.
Nämä ovat perus-ostokseni Ikean joulutuotteista ja kehunkin niitä varmaan joka vuosi yhtä paljon.



 Herttaisia lumiukkoja oli koristeina ja pussukoiden kyljessä, aivan hurmaavia.

Ja pitihän sitä pakollista herkkuakin ostaa viikonlopun iloksi; punssirullia (tai mitä mantelimassarullia nämä nykyään ovatkaan).
Olen tainnut aikaisemmin kertoa, etten ole niinkään suklaan ystävä. No, viimeisen raskauden aikana tapahtui jotain; nykyään saatan ostaa itse itselleni suklaata herkkupäivään. 
Sitten taas yleensä synttäripäivänä (syyskuun loppupuolella) olen aloittanut juustokauden. Nyt en sitä tehnyt, eikä vielä yhtään ole tehnyt mielikään ostaa juustoja herkuteltavaksi.

Hauskaa, miten maku voi muuttua!



tiistai 29. syyskuuta 2015

Lehti-inventaariota




Ostan joka vuosi ainakin pari joululehteä, vaikka monesti toteankin, ettei niissä ole juuri mitään uutta- netissä on jo pyörinyt samat ideat moneen kertaan.
Silti niissä lehdissä on jotakin, mitä ei täällä tavoita.
. Kai olen vähän vanhanaikainen, kun pidän ihan oikeista leikkaa-liimaa- hommista sekä oikeista kirjojen ja lehtien sivuista. Vaikka kasailen kansioita koneelle ja pinterestiin, en tavoita samaa fiilistä kun perinteisin keinoin täytetyssä joulukirjassani.

No, nyt on taas aika avata tuo joululehtisäilö ja alkaa käymään läpi sivuja. Leikkaan parhaat ideat, kuvat ja tunnelmat ja liimaan ne joulukirjaani. Näin minun ei tarvitse säilöä kaikkia lehtiä vuosikausia (ja voin taas hyvillä mielin ostaa uusia, tsih).
Täytynee myöntää, etten kuitenkaan raaski leikellä kuin kaikista vanhimmat lehdet..


perjantai 25. syyskuuta 2015

Valoa kansalle



Kyllä se fiilis siellä taas heräilee, nyt on jo pientä puuhastelua joululahjojen parissa.

Tein nämä eräälle nuorelle tytölle joululahjaksi ja meinaanpa tehdä vielä muitakin versioita.
 Ostin jo pahvisia muffinsivuokia, joista teen samanlaisen sarjan itselle. Luulen, että ovat vähän kevyemmän oloiset, kun nämä pahvimukit.
Viime vuonna tein kauniita valoja lyhtykoisoista. Tänä vuonna kukkia tuli tosi vähän, jonka takia pitää turvautua muihin ideoihin.



Näiden valojen toteutus on todella nopeaa ja yksinkertaista.
Tarvitset:
-valosarjan (tässä 20 lediä)
-mukeja tai (pahvisia) muffinsivuokia, nämä on ihan Vallilan valmiita mukeja. Omaperäisemmän saa toki itse koristelemalla.
-mattoveitsen

Irrottele mukit ja tee jokaisen pohjaan pieni rasti mattoveitsellä.
Työnnä ledivalo mukin sisään rastin läpi.

Sitten vain valo paikoilleen tunnelmaa tuomaan!


tiistai 8. syyskuuta 2015

Aarre!



Joulu ei ole vielä aktiivisesti mielessä, mutta pikkuhiljaa kuitenkin.
Ajatukset on yhä useimmin jouluvalmisteluissa ja joulupukin konttikin täyttyy hiljalleen.
Joululehdetkin laitoin eilen tilaukseen, kiitos monille lehdistä vinkanneille bloggaajille!


***

Sain äidiltäni aarteen; Isoäitini joulukirjan! En ihmettele enää, mistä tämä kaikki jouluinto tulee. Ihana mummini on kirjoittanut omia ohjeitaan, ruokamääriä ym sekä oman äitinsä ohjeita ja reseptejä talteen. Kirjan välissä on myös erilaisia lehtileikkeitä ja kuvia.
 Tuntuu huikealta ajatukselta tehdä isomummin resepteillä Rusinakakkua. Kirjassa on maininta: "Äitini Helmi-Maria teki näitä rusinakakkuja aina jouluksi".
Taidan tulla vanhaksi, kun tämmöiset pienet yhtäläisyydet tuntuvat ihan mielettömän hyvältä ja kiehtovalta.

Nyt tuo oma joulukirjani tuntuu vielä merkityksellisemmältä, koska olen sen samaiselta mummiltani saanut aikanaan.
Olen jo useamman vuoden ajan kirjottanut joulukirjaani ylös lahjajuttuja; ideoita ja annettuja lahjoja, ideoita joulupöytään ja koristeiksi sekä tunnelmia joulua odotellessa.
Hauskaa, että tietämättäni olen toistanut oman mummini tapaa!

Mummini on vielä elossa, mutta muistisairautensa vuoksi en välttämättä pääse näitä intoiluja enää yhdessä jakamaan. 


tiistai 6. tammikuuta 2015

Joulupöydässä 2014 ja miten kaikki menikään



Niinhän se meni, että mies oli keuhkoputkentulehduksessa ja sängyn pohjalla aatosta alkaen kuusi päivää. Myös minä ja lapset olimme flunssassa loman aikana muutaman päivän. Sairastellessa siis meni joulu, kuten edellinenkin.
Onneksi joulu on niin leppoisaa oleilua. Ja koska kuitenkin saimme viettää joulupäivää minun vanhempieni luona sekä siirtyä lomanviettoon pohjosemmas miehen vanhempien luokse, saimme silti lomasta paljon irti. Vaikka eihän tuo haittaisi, jos ensi jouluna oltais terveinä..

Nyt ollaan jo uudessa vuodessa ja katse on kovasti kevättä kohti.

Blogi heräilee varmaan taas melko aikaisin syksyllä, jos vanhat merkit paikkansa pitävät. Silloin meitä onkin yksi enemmän, jos kaikki  menee hyvin <3 

Onnellisia aikoija teille lukijani ja oikein hyvää vuotta 2015!

T.Mimura



***

Joulupöydässä 2014

Lounaaksi söimme riisipuuroa kanelin ja sokerin sekä mansikoiden kera. Itse sain onneksi oman annoksen äitini valmistamaa luumusoppaa (muille se ei maistu, niin en alkanut itselleni vain tekemään).

Lanttulaatikko
Porkkanalaatikko
Maksalaatikko

Perunoita

Sienisalaattia
Punajuurisalaattia
Vihersalaattia
Raejuustoa
Puolukkahilloa

Savulohta
Kinkkua

Väkevää ja tavallista sinappia

Juomana maito, vesi, kivennäisvesi sekä kotikalja.

Jälkiruuaksi kohmeisia mansikoita ja mustikoita kermavaahdon kera

Leipäjuustoa


 Myöhemmin Joulun ykkös-setiksi löytyi mahtava makuyhdistelmä;

Veljeni tekemä ruisleipä + kurkkuviipaleet + savulohti + sienisalaatti.
Tämmöisiä voisi tehdä annospaloinakin..



Herkkuja:

Herkkupöydälle keräsimme pipareita, toffeita (Pikkuveljen parhaita sekä Dumleja), rusina-pähkinäsekoituksen, pistaasipähkinöitä, piparkakkuja, hedelmiä sekä kuivattuja aprikooseja.